päätin näköjään että mie en nuku tänä yönä, joten en ota vastuuta näin aamuyöllä kirjoitetusta tekstistä.

Kävin tossa about tunti sitten tupakilla ja hemmetti kirkonkellot soi. melko hyytävän kuulosta silleen keskellä yötä. funtsisin jo et siel on joku yöllinen rituaali käynnissä, joten poltin aika pirun nopsaa sen tupakin ja tulin takas kämppään. mikäs tässä ollessa, huomena virkeenä ja hyvin nukkuneena ja reippain mielin kouluun. ah, mie niin rakastan ironiaa. voisin kuluttaa aikani myös menemällä suihkuun, sil miun hiukset alkaa olla melko likaset, mut jotenkin nyt ei inspaa. tuntuu että viimeiset 3-4 viikkoa kestänyt kummallinen maaninen kausi on kääntänyt  kelkkansa miulle tai sitten nykyinen enemmän tai vähemmän depressiivinen olotila johtuu viimeaikaisista tapahtumista. en ennää pysy perässä mielialojeni kanssa. kaiken lisäksi edessä häämöttää uhkaavan nopeasti lähestyvä ikäkriisi kun täytän pyöreät 20 vuotta. mut eipt kai siin mitään sen kummempaa ole kuin se että ensimmainen numero muuttuu suuremmaksi ja saan laillisesti ostaa viinaa. olikohan siinä ne tärkeimmät? turhaanhan mie mittää ikäkriisiä poden. I´m still young beibe. Jos mie jostain poden kriisiä, niin kannattaisi varmaan potea enemmän siitä että tämänhetkinen elämäntilanteeni alkaa muistuttamaan kaunareita tai salkkareita. ja se on huomattavasti pelottavampaa kuin se että täytän 20.

mietin tässä pitäiskö ottaa viinipullosta yömyssyt ja koittaa nukkua muutama tunti, mut taidan ihan kuitenkin tyytyä kylmään veteen.

tilanne on nyt tämmöinen että mun siis PITI saada elämäni juna raiteilleen, mutta se on aika raskas kapine. vietän vaihtelevan tasapainoista ja epätasapainoista rappioelämää. mut mulla on hyvä tekosyy: ( vai onko tuohon joku virallinen ta ei virallinen diagnoosi?) mä olen nuori. en halua heittää sitä olemalla sopivan nätisti. sopivan nätisti. hitto, sekin on kirosana. nätisti on ainakin kaukana mun maailmasta ja niin on kyllä vähän tuo sopivastikkin. mullakun pakkaa tapahtumaan sillaittis että kuljen ääripäitä pitkin. kokeilua, sekoilua, morkkista, ja en ole varma uskallanko mainita sanaa ahdistus, sillä useimmiten joskus sillointällöin ihmiset kuvittelevat että olen huomionkipeä paska, joten that´s it ja unohetaan se.

onneksi sentään on kesä. tai no ilmat voisivat tietystikkin olla sen mukaiset, mutta eihän mikään mee niinkuin sitä odottaa. onneksi numero 2, olen töissä, mikä antaa mulle mahdollisuuden reissailla ja rempsuilla ja käydä festareilla ja näin pois päin. heinäkuun alku vaikuttaa ainakin aika mukavalta. joka viikonlopuksi ohjelmaa minun kaltaiselle ihmiselle. loppukuussa viimeistään haluaisin nähdä yhden ystäväni, joka tosin valitettavasti asuu kaukana. no mulle se tosin ei ole este eikä mikään, mutta kun maailma ei pyörikkään vaan mun ympärillä. mun maailma pyörii, muu maailma ei. eikös se niin mene?

kolmanneksi, mutta ei onneksi, en ymmärrä miksi ihmeessä kirjoitan aina siinä tilassa kun meinaan samahtaa tietokoneeni ääreen. hyvä ku jaksan painaa näppäimiä ja ryömiä sängyn pohjalle. mutta kiitän silti lääketehtaissa työskenteleviä ihmisiä, sillä muussa tapauksessa mun päiväkausirytmi olisi totaalisen sikinsakinsokin.

silmät harottaa ja elämä on jossain muualla.

ei muuta juuri nyt

hirmuista miten aika menee nopeasti kun tekee kaikkea typerää. tällähetkellä pyrin olemaan joustavalla (?) tipattomalla toukokuulla, sillä olen suoraansanottuna tuhlannut ja kuluttanut suurimman osan jostain määrittelemättömästä ajastani kiittaamalla päihdyttäviä aineita kurkusta tai mistä lie alas. pienellä lääketieteellisellä avustuksella siis pyrin parantamaan elämänlaatuani tipattomalla. katsotaan mitä aika tuo tullessaan. sen sijaan olen päättänyt tyytyä lähinnä kofeiinitabujen ja energiajuomien kulutukseen. olen paljon mukavempi ihminen kun olen ylienerginen.

onneksi kuitenkin kesä on jo aika mukavan monta kertaa kolkuttanut oveani, joten alan pikkuhiljaa heräämään talven aiheuttamasta horroksesta. tajuatteko te sen tunteen kun näkee lehtien pikkuhiljaa kasvavan ja kukkien nousevan. on sanoinkuvaamattoman terapeuttista seurata kun kesä tulee. esimerkiksi seuraamalla perhosten lentoa ja leppäkertun tallustamista omia polkujaan. ja oletteko ikinä kuunnellut oikeen kunnolla linnunlaulua? siitä löytää aina jonkin kaavan tai melkein jopa ymmärtää mitä ne sirkuttaa toisilleen, kunhan kuuntelee tarpeeksi kauan. Toisaalta joskus olen aivan liian levoton tuollaisen mietinnän aikaansaamiseksi. Mutta vaihtelu tuo lisäpiristystä. Tekee hyvää välillä vaan olla poissa tästä ajasta, välillä on hyvä olla liiallisestikkin tässä ajassa. En ehkä kannata niinkään sitä "kultaista keskitietä". keltakaa miten tylsää jos kaikki on liian tasaista.

ekaksi saatte kunnian kuulla tarinan, jossa sekoittuu mielipiteet ja heikot hermot

mulla on tietynlainen kammo vanhuksia ja etenkin pikkulapsia kohtaan. pikkulapset tuijottaa, kirkuu, parkuu, kiukuttelee ja juoksee päin jokaista vastaantulijaa. vanhukset on siinä rajamaastossa koska joskus ne on hirmu mukavia. tänäänkin menin ulos aamutupakille kahvikupin kanssa ja naapurin pappa tervehti ilosesti ja toivotti hyvät aamukahvit (lausuen aamu- sanan hieman humoristisesti, koska kello oli jo yksi, mikä vanhuksille on ilmeisesti jo iltapäivä). se sai kieltämättä mut hymyilemään (vau). joskus kohtaan niitä vanhuksia, jotka mulkkaa pahasti, kävelee liian hitaasti bussista ulos tai niitä joista huomaa heti että niiden ajatusmaailmassa nuoremmat sukupolvet on ikuisia nurisijoita, jotka ei tajua maailman todellisuutta kakkakikkareen vertaa. niitä jotka itse elää omassa lapsuus- ja nuoruusajoissaan ja kuvittelee että maailma on samanlaista kun silloin. sillo mulla hajoaa pää.
tiivistettynä mulla ei ole lapsia vastaan mitään. mä vaan en pidä niistä, koska mulla menee hermot niiden kanssa. eikä sen enempää vanhuksiakaan vastaan. koska sekin että mua ärsyttää niiden liian hidas liikkuminen johtuu mun olemattomasta kärsivällisyydestä. mutta se joidenkin vanhempien ihmisten ennakkoluulot ja tietynlainen suvaitsemattomuus ja väheksyntä nuorempiaan kohtaan ja uskonpuute siihen että maailma pärjää ilman pitkän elämän taivaltaneiden vanhusten elämänkokemusta aiheuttaa kiukunsavun tupruamista mun korvista. argh.

hups, en tarkottanu että toi kuulostaa noin rajulta. vai oonko mä vaan niin herkkä?

mut tokaks saatte kuulla että mun elämässä on nyt sitten varmaan alkanu kaamosaika. ainakin vähän tuntuu siltä kun miettii kaikkea mitä mä yritän tehdä saadakseni kiinni siitä jostain mistä en ilmeisesti ikinä kykene saamaan koukkuun. näin talvisin tuntuu että ehkä on parempi luovuttaa hetkeksi kun touhu kerran menee entistä sekavemmaksi. tiedättehän?